Vuoden 1500 tienoilla tehtiin Hokkaidon saarella suuri kultalöytö. Jopa 50 000 ihmistä ryntäsi saarelle. Toinen kultaryntäys tapahtui myös Hokkaidolla, Usotannaijoella Kitamissa. Aluetta ryhdyttiin kutsumaan ”Idän Klondikeksi”. Sadon saari Japanin ja Korean välisellä merellä on ollut myös tunnettu kultakaivoksistaan 1600-luvulta alkaen.
![]() |
![]() |
Japanissa kiellettiin toisen maailmansodan alkaessa yksityinen kullankaivu. Ainoastaan Hokkaidon saarella, Hamatonbetsun kaupungin lähistöllä on edelleen mahdollisuus huuhtoa vaskoolilla joessa.

Marco Polon kertomukset Japanista ja sen rikkauksista vaikuttivat Euroopan löytöretkien käynnistymiseen. Japanissa kulta oli tuolloin yleinen maksuväline. Kultarahoja käytettiin sotakulujen maksamiseen ja temppelit sekä Buddhan patsaat koristeltiin kullalla.









