KULTAMUSEO

Oy Lapin Kulta 1924 - 1927

 
Kultayhtiö Oy Lapin Kulta perustettiin koneellisen kullankaivun harjoittamiseksi Inarin Lapissa. Sen perustajiin kuului huomattava joukko Tampereen seudun teollisuusjohtajia, suurimpina osakkeenomistajinaan kauppaneuvos Rafael Haarla ja Oy Suomen Trikootehdas Ab:n johtaja Harald Jensen.

Yhtiö alkoi heti mahtaviin toimenpiteisiin teollisen kullakaivun aloittamiseksi Pahaojalla ja Härkäselässä. Molempiin paikkoihin perustettiin nopeassa tahdissa suuret kämppäyhteisöt. Keskelle Lapin erämaata rakennettiin yli 20 kilometriä pitkä maantie ja perustettiin rautatie malmin kuljetusta varten.  Yhtiön teknillisenä johtajana toimi Heikki Kivekäs, jonka toimet olivat vähintäänkin kyseenalaisia. Hän sai rahoittajat uskomaan suuriin kultamääriin lisäilemällä itse näytteisiin hippuja.
 
 
 
 

Klikkaa kuvia suuremmaksi.
Oy Lapin Kulta ei suurista suunnitelmistaan huolimatta onnistunut löytämään rahakasta jalometallisuonta ja yhtiö ajautui konkurssiin vuonna 1927. Lopulliseksi saaliiksi jäi asiakirjojen mukaan vain 17 grammaa kultaa. Heikki Kivekäs pidätettiin pirtureseptin väärentämisestä ja väkijuomakaupasta. Hänet tuomittiin vankilaan.
  
Klikkaamalla pikkukuvaa voit lukea Wilhelm Heinosen kirjeen Oy Lapin Kullan työmaalta Tolosjoelta herra Valtavaaralle Helsinkiin 3.9.1926.
 
  
Miehet pesemässä kultaa Sotajoen Karhuntammella kesällä 1924.
 
Torniolainen olut- ja virvokejuomatehdas hankki 1960-luvulla entisen kultayhtiön nimen käyttöoikeuden itselleen ja teki oluestaan brändin. Kysymys on kuitenkin samasta epäonnisesta yrityksestä, joka kaivoi kultaa 1920-luvulla Härkäselässä ja Sotajoella.