Laki ja järjestys

Kaikille kultaryntäyksille on yhteistä ollut se, että kullankaivua ja siihen liittyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä on pyritty säätelemään lailla joko jo ennen ryntäystä tai viimeistään sen alettua.  

Suomen Lapin kultakuume ei tuottanut saman mittakaavan levottomuuksia tai niin paljon keinottelijoita kuin suuret kultaryntäykset maailmalla, Kalifornia ja Ballarat näistä esimerkkeinä. Pohjois-Lapissakin oli luotava järjestyksen turvaamiseksi yhteiset pelisäännöt, joten keisari Aleksanteri II laati keväällä 1870 asetuksen koskien Lapin kullankaivua. Samoin kesäksi 1870 rakennettiin Kruunun Stationi, josta käsin lähes 40 virkamiestä valvoi sääntöjen noudattamista, otti vastaan raportteja ja myönsi kaivulupia jne.  

Kullankaivuasetus itsessään muotoutui demokraattisempaan suuntaan osin Suomen suuriruhtinaskunnan päättäväisen johdon myötä. Moni Venäjän aatelinen tai ison yrityksen omistaja olisi halunnut lain koskemaan ainoastaan heitä, mutta lopulta kultaa sai asetuksen mukaan kaivaa jokainen hyvämaineinen mies. Jokaisen miehen oikeuksiin kaivaa kultaa oli jo osa suomalaisista tutustunut Kalifornian kultakentillä. Laki itsessään on myöhemmin tarkasteltuna omintakeinen yhdistelmä itäistä ja läntistä lainsäädäntöperinnettä, mutta palveli tuolloin tarkoitustaan.  

Miten laadittua asetusta noudatettiin? Pohjoisessa Lapissa ilmeisesti suhteellisen hyvin, vaikka virkavalta joutuikin joskus ratkomaan valtausten rajoihin tms. liittyviä riitoja. Kultalan lähellä oli kapakka, joten ajoittaisilta tappeluilta tuskin vältyttiin väsyneiden miesten otettua sen yhden liikaa. Yleisesti ottaen kaikki sujui kuitenkin varsin rauhallisesti, vaikka alueella vilkkaimpina kesinä oli 500 – 600 kaivajaa. Tähän lienee vaikuttanut myös se, että kullankaivuasetuksen noudattamista valvottiin tiukasti. Tieto maailman suurempien kultaryntäysten tapahtumista Kaliforniassa, Australiassa ja Siperiassa vaikutti asetuksen ankaruuteen. Etenkin sen 52 pykälässä määriteltiin tarkasti mitä kullankaivaja saa tehdä ja mitä ei. Kullankaivajat laitettiin myös valvomaan toisiaan.  

Toinen juttu on sitten, miten kultaan liittyvää raportointi- ja verovelvollisuutta noudatettiin – ankaruudesta huolimatta. Tähän liittyen kerrotaan tarinoita, että kultaryntäyksen alkuvuosina 1870-luvun alussa osa kaivajista olisi salakuljettanut löytämänsä kullan Norjan puolelle kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että tuosta kullasta ei tarvinnut raportoida ja siten maksaa veroja keisarille. Toisekseen, Norjan puolella kullasta maksettiin paremmin kuin Suomen suuriruhtinaskunnan puolella. Riskeistä huolimatta oli tästä myös hyötyä sen verran, että Norjan puolelle arvellaan viedyn ihan jonkin verran Suomen suuriruhtinaskunnan puolella löydettyä kultaa.  Kuvat: Kultamuseon arkisto.