KULTAMUSEOSÄÄTIÖ HAKEE MUSEONJOHTAJAA

Kultamuseosäätiö hallinnoi Kultamuseota. Säätiön kotipaikka on Tankavaarassa Pohjois-Sodankylässä, Lapin kultamaiden portilla.  Kultamuseo on Sodankylän pohjoisosassa nelostien varressa sijaitseva erikoismuseo, ainoa laatuaan Suomessa ja maailmalla. Museo esittelee Lapin kullankaivun historian ja ulkomuseoalueen lisäksi kultaperinteen kansainvälistä puolta 20 erilaisella osastolla. Kultamuseo on avoinna ympäri vuoden ja vierailijoista noin puolet on kansainvälisiä. Tulevien vuosien isona hankkeena on Kultamuseon peruskorjaus.

Museonjohtajan tehtävänä on johtaa ja kehittää Kultamuseon toimintaa sekä vastata museon toiminnasta ja palveluista. Hän toimii myös muun henkilökunnan esimiehenä. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Arvostamme:

  • esimieskokemusta
  • yhteistyökykyä
  • kokemusta museoalalta
  • projekti- tai rahoituskokemusta
  • viestintäkokemusta
  • suomen kielen lisäksi vähintään englannin kielen taitoa
  • kiinnostusta pohjoiseen historiaan

Työsuhde on vakituinen ja siinä noudatetaan 6kk:n koeaikaa. Paikka täytetään 1.7.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus yksityisten museoiden TES. Voit esittää oman palkkatoiveen. Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo osoitetaan Kultamuseosäätiön hallitukselle ja toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: kaisa.nikkila@kultamuseo.fi

Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään torstaina 4.5.2023 klo 16.00. Haastattelut pidetään torstaina 11.5.2023 Teams-kokouksina.

Museonjohtajan valitsee Kultamuseosäätiön hallitus.

Lisätietoja antavat:
Kaisa Nikkilä, museonjohtaja, puh. 050 331 2370, kaisa.nikkila@kultamuseo.fi
Viljo Pesonen, Kultamuseosäätiön hallituksen pj, 040 526 4566, viljo.pesonen@sodankyla.fi

Tule kausityöntekijäksi Kultamuseolle

Kultamuseosäätiö hakee kahta kausityöntekijää kokoaikaisiin työsuhteisiin.

Tehtäviin kuuluu asiakaspalvelun ja museon avoinna pidon ohella museokaupan ylläpito ja siisteys, opastukset sekä muita museon toimintaan liittyviä tehtäviä. Työ alkaa kesäkuun alussa. Toinen tehtävistä päättyy sopimuksen mukaan elo- tai syyskuussa, ja toinen syys-lokakuun vaihteessa. Kultamuseolla noudatetaan yksityisten museoiden työehtosopimusta.

Työt edellyttävät asiakaspalveluhenkisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Hyvä suomen ja englannin kielen taito on välttämätöntä, muu kielitaito katsotaan eduksi. Esiintymiskokemus on hyödyksi työssä, ja katsotaan eduksi.

Kultamuseo on maailman ainoa kotimaista ja kansainvälistä kultahistoriaa esittelevä museo. Sijaitsemme Lapin kultamaiden portilla, ja Tankavaarassa on kesäisin Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen kullankaivajayhteisö. Tänä vuonna Kultamuseo täyttää 50 vuotta, ja luvassa on ohjelmantäyteinen kesä!

Kirjallisista hakemuksista tulee ilmetä henkilö- ja yhteystietojen lisäksi työ- ja harjoittelukokemus, suoritetut opinnot, kielitaito sekä toivomukset työn alkamis- ja päättymisajankohdasta.

Kultamuseo avustaa tarvittaessa vuokra-asunnon järjestämisessä. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä hakuajan päättymisen jälkeen.

Lähetä hakemuksesi ja CV viimeistään 5.2.2023 sähköpostilla osoitteeseen kaisa.nikkila@kultamuseo.fi ja aiheeksi ”Kausityö”.

Lisätietoja: museonjohtaja Kaisa Nikkilä 050-3312370 (ma-pe 10-16).